Portti 63 - pessimistin paras ystävä

"Moi, minä täällä. Niin, mää oon nyt vieläkin täällä lentokentällä, pitikin nyt sattua että se lento on kolme tuntia myöhässä...joo, puoli yhdeltätoista pitäis lähteä täältä Tukholmasta, että myöhäiseksi menee. Se on varmaan se myrsky...niin, joo...Ei mutta hirveen hyvin ne on tämän järjestäny, sain tällaisen ruokakupongin ja otin tuosta kuppilasta kahvin ja piirakan, mä nyt istun tässä pöydässä ja syön, ei mitään hätää...Hirveällä kiireellä kyllä lähdin ihan turhaan, mutta tosiaan hyvin ovat järjestäneet tämän...joo okei, nähään sitte Helsingissä, moimoi!"

Viereisessä pöydässä istuvan naisen kahvi tuoksuu kieltämättä hyvälle. Oma kylmä lihapulla-annokseni täyttää vatsan vain hetkeksi, mutta onneksi tiskin takana hääräävä, murteellista ruotsia puhuva ystävällinen myyjä ottaa puolen litran Åbro-pullon suoraan kylmästä jääkaapista. Lähtöselvitystiskiltä saatu sadan kruunun ruokakuponki oli jo aiemmin häilyttänyt pahimmat räyhäämishalut, ja ensipuraisu kylmästä oluesta saa minut näkemään tilanteen hyvät puolet. Kuukautta aiemmin Finnair ei vastaavassa tilanteessa vaivautunut edes tiedottamaan myöhästymisen syystä, saati tarjonnut ilmaista ateriaa. Norjalainen halpalentoyhtiö sentään kiinnittää edes jonkin verran huomiota maineenhallintaansa. Pelkästään Tukholman ja Helsingin välillä liikennöi kolme eri lentoyhtiötä, joten varaa asiakkaiden menetykselle ei juuri ole.Huuhdon viimeisetkin salaatinpalaset alas huurteisella mallasherkulla. Se on edelleen kylmää. Niin, eihän tämä nyt ole paha juttu ollenkaan.

Pari tuntia aiemmin olin rientänyt puolijuoksua toimistolta kotiin pakkaamaan viimeisetkin tavarat pitkää juhannusviikonloppua varten. Suihku viilensi hetkeksi, mutta samalla kello tikitti armottomasti: nopea pukeutuminen ja juoksukengät takaisin jalkaan: mikään ei olisi inhottavampaa kuin saapua lentokentälle myöhässä ja löytää itsensä 50 metrin pituisesta turvatarkastusjonosta.

Arlandalle saavuttuani huomasin helpotuksekseni, että aikaa jäi runsaasti ylikin. Tässähän ehtii ottaa vielä tuopillisen ennen koneeseen astumista. Mistäs portilta se lähtee...hhhmmm tuolla onkin näyttötaulu...mikäs tuo punainen tausta on tuossa lennon numeron vieressä? "Delayed until 22.30". Kaksi tuntia myöhässä. Perkele. Noh, kokemus ei ole tosiaan mitenkään uusi, joten tilanteen hiljaiseen hyväksymiseen menee vain hetki.  TeleFinlandin kortti takaisin puhelimeen ja yhteys koti-Suomeen: Älkää turhaan kiirehtikö siellä juhannusruuhkassa.

Oikeanpuoleisessa pöydässä istuva herramies haarukoi tuiman näköisenä katkarapusalaattiaan ja täyttää Aftonbladetin ristikkoa. Työmatka on selvästikin vaatinut veronsa, eikä salaattikaan taida olla ihan siitä tuoreimmasta päästä. Kumoan loput oluestani ja päätän siirtyä yläkerran pehmeille sohville. Noustessani vilkaisen uudelleen portin 63 yläpuolella olevaa näyttötaulua: myöhästymistä yritetään kuroa umpeen, mutta sen sijaan arvioitu lähtöaika on siirtynyt vielä puolella tunnilla kello 23:een. Onneksi tajusin kaikessa lähtökiireessä napata aloittamani pokkarin mukaan. Lee Child johdattaa ajatukseni hetkeksi hiljaisesta terminaalista valtameren toiselle puolen, entisen sotilaspoliisin epätoivoiseen taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kahden tunnin ja 150 sivun jälkeen havahdun mietteistäni kovaan meteliin. Punavalkoinen kone rullaa majesteettisen hitaasti kohti lähtöporttia.Ympärilläni väsyneet ja turhautuneet kanssamatkustajat keräilevät kiroillen tavaroitaan, vaikka on selvää, ettei koneeseen tulla pääsemään vielä hyvään toviin. Katselen edellisten matkustajien hidasta marssia pitkin matkustajasiltaa ja pohdin mietteliäänä, miksi kaikilla on aina niin kova kiire päästä tungeksimaan ahtaaseen koneeseen? Ja miksi ihmeessä kaikilla on aina koneen laskeuduttua aivan tulenpalava halu päästä seisomaan käytävälle tönimään muita matkustajia? Odottelen rauhassa jonon etenemistä ja kävelen viimeisten joukossa lipuntarkastukseen. Sisäinen pessimistini ei kuitenkaan anna vieläkään rauhaa, vaan jotenkin aavistan viivästyksien jatkuvan.

Pessimisti ei koskaan pety. Matkustajasiltaa kävellessäni huomaan seisovani pitkän jonon päässä koneen etuoven kohdalla. Hermostuneena ympäriinsä juoksentelevan lentoemännän mukaan etuovea ei voi jostain syystä käyttää, joten koneeseen noustaan takaovesta, ulkokautta. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen pääsen lopulta laskeutumaan portaat asvaltille, ja samalla huomaan syyn viivästykseen. Varaslähdön juhannuksen juhlintaan ottanut keski-ikäinen herrasmies istuskelee asvaltilla silmät sumeina ja verivana sääriluun kohdalla. Jyrkissä portaissa ei kannattaisi kiirehtiä. Nähtävästi terminaalin baarin antimet olivat kuitenkin rauhoittaneet lihaksia sen verran, että suuremmilta kolhuilta vältyttiin. Edelläni ihmisvirta valuu hitaasti sisään koneeseen.

Syvä henkäys raikasta ilmaa, lyhyt vilkaisu tummentuvalle taivaalle. Väsynyt mieli alkaa vähitellen rauhoittua. Vaisto sanoo, että nyt päästään viimeinkin matkaan, ja sisäinen pessimisti saa väistyä kotiinpaluun mukanaan tuoman hyvänolontunteen tieltä. Astelen rauhassa portaat ylös koneeseen. Muut matkustajat ovat jo löytäneet tiensä paikoilleen. Kävelen suoraan lippuni osoittamelle paikalle ja nukahdan saman tien.

Nöyrä maailmantähti herkistää paatuneimmankin mielen- ja minut

Reipas iltalenkki järven rannalla, päälle tiukka lihaskuntotreeni ja huolelliset venyttelyt. Sokeritasapaino kuntoon maittavalla iltapalalla, jonka jälkeen oliivintuoksuinen vaahtokylpy puhdistaa kehon ja mielen kuluneen päivän rasituksista. Vielä viimeinen vilkaisu tärkeimpiin sosiaalisiin medioihin ennen nukkumaanmenoa. Maailma näyttää pyörivän samaan tahtiin, voin siis hetkeksi ummistaa siltä silmäni. Aamulla on taas edessä aikainen herätys: keskeneräiset raportit on saatava valmiiksi, muuten aikataulut pettävät pahasti.

Tässä kohtaa on ehkä syytä pysähtyä hetkeksi. Ei, kyseessä ei ole ote nuoren kokoomusministerin päiväohjelmasta, vaan kuvaus tuiki tavallisen tiedottajaharjoittelijan hieman erilaisesta arki-illasta. Viime viikolla aloin kauniiden kesäiltojen innostamana tarkastella uutta kotiseutuani kevyen lenkkeilyn muodossa, mikä toisaalta osoittautui varsin avartavaksi kokemukseksi mutta mikä samalla pisti myös viime aikoina liikuntaa karttaneen kropan lujille. Venyttely ei rentouttanut tarpeeksi, eikä saunakaan jostain syystä houkutellut...hhmmm...

Vajaan parinkymmenen minuutin päästä löysin itseni kylpyammeesta vaahtokuplien keskeltä. Parin viikon sisään jouduin luopumaan jo toisesta "Mä en oo koskaan"-peliä varten varaamastani valttikortista. En ollut koskaan ennen käynyt vaahtokylvyssä, saati sitten että olisin itse sellaisen itselleni valmistellut! Pakko kuitenkin myöntää, että kokemus oli kaikin puolin miellyttävä: olo oli kylvyn jälkeen äärimmäisen rentoutunut ja seesteinen, mikä toisaalta saattaa osittain johtua myös janojuomaksi nautituista kylmistä oluista. Sen verran Merihaka minussa kuitenkin edelleen sykkii, että olin osannut varata kaksi tölkkiä paikallista Pripps Blå-olutta jääkaappiin. Kylvystä noustuani päätin ihan varmuuden vuoksi tyhjentää sen toisenkin, lähinnä miehisyyden rippeet säilyttääkseni.

Kesäkuun helteiden keskellä elämä Tukholmassa on muilta osin jatkunut hyvin pitkälti samankaltaisena. Työ on edelleen todella mielenkiintoista ja haastavaa, mutta pitkien työpäivien jälkeen kaupungilla kuljeskelu ei ole päällimmäisenä mielessä. Onneksi kotikunnassamme Sollentunassa, joka sijaitsee noin varttitunnin junamatkan päässä Tukholman keskustasta, on mukavia lenkkeilyreittejä ja paljon hienoja maisemia, joista hiljattain PhotoShopin saloihin perehtynyt valokuvaajan alku voi ammentaa inspiraatiota. En väitä hallitsevani kuvankäsittelyä vielä mitenkään hyvin, mutta silti ohjelman parissa saa helposti vierähtämään parikin tuntia.

Valokuvauksesta puheen ollen, viime viikon torstaina kirosin itsekseni useampaankin kertaan sitä, etten ollut aamulla ottanut kameraa mukaani. Työkaverini olivat illalla menossa Gröna Lundin huvipuistoon katsomaan Bryan Adamsin konserttia, ja lyhyen harkinnan jälkeen päätin myös itse liittyä seuraan. En ollut asiasta mitenkään erityisen innoissani, hyräilin vain mielessäni Summer of 69´- hittiä ja yritin muistella nimeltä joitain muita kanadalaistähden kappaleita. Näin jälkeenpäin hävettää tunnustaa, että en muistanut tuolla hetkellä yhtäkään. Olin menossa paikalle lähinnä siksi, että halusin ostaa 20 euroa maksavan Gröna Kortin, jolla pääsee katsomaan kaikkia kesän aikana Gröna Lundissa järjestettäviä konsertteja. Ensi viikolla vuorossa on muuan Flogging Molly, mutta ei siitä tässä vaiheessa sen enempää. Tuo torsai-ilta nimittäin jää ikuisesti mieleeni yhtenä parhaista livekeikoista, mitä olen koskaan todistanut.

Adams bändeineen soitti yli kahden tunnin setin, hittiä hitin perään. Jo parin kappaleen jälkeen häpesin silmät päästäni sitä, etten ollut hoksannut noiden klassikoiden olevan Adamsin käsialaa. Mutta mikä teki kokemuksesta vielä mieleenpainuvamman oli se tyyli, jolla tuo 60 miljoonaa levyä myynyt maailmantähti viihdytti yleisöään. Upeaäänisen legendan huikea karisma yhdistettynä energisyyteen ja pitkän kokemuksen tuomaan varmuuteen saivat kylmät väreet virtaamaan kehoni läpi koko tuon kaksituntisen spektaakkelin ajan. Ja kaikesta tästä huolimatta Adamsista huokui vielä nöyryys! Ei merkkiäkään ikääntyneen rocktähden diivailusta, vaan mies silminnähden nautti lavalla olosta ja otti yleisönsä huomioon joka hetki. Tuon elävän legendan esiintyminen ja olemus oli hyvin samankaltaista kuin hänen musiikkinsa: aitoa ja kikkailematonta, mutta samalla yleisön syvimpiin tunteisiin vetoavaa. Hieno keikka ja hieno ilta, josta onneksi jäi muistoksi valokuvia niiltä fiksuilta kavereilta, jotka ottivat kamerat mukaansa.

Ensi viikko onkin jälleen vajaa viikko, mutta tekemistä riittää silti niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin. Tiistaina ohjelmassa on siis kauan odotettu ensikohtaaminen Flogging Mollyn kanssa, ja keskiviikkona tarkoituksena on vallata Råsundan jalkapallostadion. Kyseessä on Ruotsin pääsarjassa pelaavan Tukholman AIK:n kotiottelu, mistä on myös lupa odottaa mieleenpainuvaa kokemusta. Länsinaapurit suhtautuvat Kuningas Jalkapalloon huomattavasi intohimoisemmin kuin me suomalaiset, minkä sain kantapään kautta kokea myös kesäkuun alun EM-karsintaottelun jälkeen. Onneksi en sentään mennyt paikan päälle katsomaan tuota Zlatan-showta. TV:n ääressä kärsimisessä oli ihan tarpeeksi, mutta se oli sentään ilmaista.

Aika vierii eteenpäin hurjaa tahtia, mistä omalta osaltaan muistutti viimeviikkoinen matkakortin lataus. Kahdeksankymmentä euroa meni taas sen sileän tien, mutta asian on jo jollain tasolla oppinut hyväksymään. Maassa maan tavalla ja niin edespäin.

Ensi viikolla on jo juhannus, ja siitä kahden viikon päästä onkin edessä kolmen viikon kesäloma. Tuota ennen aion kuitenkin vielä ottaa kaiken irti Tukholman kesän tarjonnasta ja mahdollisuuksien mukaan myös raportoida kokemuksistani blogin välityksellä. Nyt kutsuu taas lenkkipolku, mutta vaahtokylvyn taidan tällä kertaa jättää väliin. Oluet ovat loppu.

Ruotsiin ja takaisin

Vielä nelisen viikkoa sitten takataskusta löytyi varma keino saada piste "Mä en oo koskaan"-pelissä: 25-vuotiaana ja kaksi vuotta Helsingissä asuneena olin edelleen kaveripiiristäni ainoa (kenties ainoa ihminen koko Suomessa ylipäätään) joka ei ollut koskaan käynyt Tukholmassa. Tämä pieni faktanpoikanen on herättänyt kanssaihmisissä suurta ihmetystä jo vuosien ajan, joten ajattelin hoitaa asian kerralla kuntoon: ei mitään päiväristeilyä ja lyhyttä piipahdusta paikalliseen Burger Kingiin, minä muutan Tukholmaan asumaan kesäksi! Asiaa tosin hieman helpotti työharjoittelupaikka ja sen myötä järjestynyt asunto.

Odotellessani tänään iltapäivällä helteisellä T-centralenilla paikallisjunaa tajusin yhtäkkiä, että olen kohta asunut Tukholmassa jo täyden kuukauden. Saavuin kaupunkiin toukokuun alussa suorittamaan neljän kuukauden mittaista työharjoittelua Studentumilla, ja näin aikaansaavana miehenä aloitin saman tien bloggaamisen :) Melkeinpä joka ilta on ollut tarkoitus kirjoittaa se ensimmäinen rivi, mutta aina vain on löytynyt jotain parempaa tekemistä. Tänään kuitenkin alkoi kolmen päivän viikonloppu, kiitos maanantaisen kansallispäivän, joten näin perjantai-iltana voi uhrata muutaman minuutin omien ajatusten purkamiseen (aikaahan liikeni nyt ainoastaan siksi, että San Marino-Suomi ottelun streemaus ei onnistunut ilman rakettitiedettä hipovaa koodaamista).

Tähän saakka kokemukset rakkaan länsinaapurimme pääkaupungista ovat olleet erittäin positiivisia. Kevät ja alkukesähän on kaunista aikaa melkeinpä missä tahansa, mutta Tukholmassa auringonpaiste ja puiden vihreys tuntuu vielä hieman tavallista kirkkaammalta. Itse asiassa sama pätee lähes kaikkeen, mitä olen kaupungissa tähän saakka ehtinyt nähdä: kaikessa on paljon samaa kuin Suomessa, mutta täällä asiat vain vaikuttavat olevan vielä vähän paremmin. Kadut ovat puhtaampia, ihmiset pukeutuvat paremmin ja sodan melskeeltä säästynyt kaupunki hehkuu vanhoine rakennuksineen entisajan romantiikkaa.

Toki vuodenajalla on ollut suuri merkitys mielipiteeni muodostumisessa, en jaksa uskoa että talvella lumi olisi täällä yhtään sen valkoisempaa...vaikka ei sitä toisaalta tiedä, nyt puhutaan kuitenkin maasta jossa ihmiset hävityn lätkäfinaalin jälkeen tarjoavat kierroksen, katsovat suoraan syvälle silmiin ja sanovat: "Te olitte parempia, ansaitsitte voittonne. Se on teille tärkeämpää kuin meille". En ole vielä ihan päättänyt, pitäisikö tuosta viimeisestä kommentista loukkaantua.

Tässä vaiheessa todettakoon kuitenkin, etteivät suinkaan kaikki Tre Kronorin kannattajat sulattaneet tappiota yhtä esimerkillisesti. Pyörälän 5-1 maalin jälkeen pubissa alkoi kymmenen minuutin sisään kolmas tappelu, jonka tunsivat nahoissaan niin baarin pöydät kuin myös tuo tuntematon Leijonien paitaan verhoutunut mies, joka paristakin yrityksestä huolimatta ei ryhtynyt analysoimaan ottelun kulkua allekirjoittaneen kanssa...


Muistelemisen arvoisen penkkiurheilukokemuksen lisäksi Tukholma on tehnyt vaikutuksen myös muilla osa-alueilla. Kaunis arkkitehtuuri yhdistettynä modernin suurkaupungin sykkeeseen nostaa hymyn kenen tahansa nuoren seikkailijan huulille, enkä vielä ole edes päässyt kunnolla kokemaan paikallista yöelämää. Kuuleman mukaan illanviettomahdollisuuksian löytyy jokaiseen makuun, mutta kokematon kävijä voi hyvinkin herätä aamulla taskussaan huomattavasti keventynyt lompakko. Jo sisäänpääsystä saa pulittaa kruunuja puolikkaan päivän palkkaa vastaavan summan, joten ainakin tähän saakka hurvittelu on rajoittunut em. lätkäfinaalin seuraamiseen paikallisessa pubissa.

Visan vingutusta on hillinnyt myös se, että julkisen liikenteen käyttö on järkyttävän kallista Helsinkiin verrattuna. Stadissa tsetin saa kuukaudeksi 20 eurolla, mutta täällä matkakortista saa pulittaa nelinkertaisen summan! Tiliotteen tarkistamisesta lähtien olen harkinnut pyörän hankkimista, mieluummin poljen vaikka kaatosateessa kuin käytän vähät säästöni kahteen päivittäiseen junamatkaan.


Seuraava tavoite tarkemman kaupunkiin tutustumisen ohessa on luonnollisesti kielitaidon parantaminen. Lukion jälkeen toista kotimaista ei juuri ole tullut käytettyä, ja tähän saakka puhuminen on rajoittunut satunnaisiin kahden sanan murahduksiin kassan myyjille. Luetun ja kuullun ymmärtäminen on kyllä tässä vajaan kuukauden kuluessa parantunut jo kuin itsestään, mutta puhuttaessa kieli vaihtuu aivan liian helposti englanniksi. Eihän ruotsi mikään vaikea kieli ole, täytyy vain uskaltaa ottaa ne kompuroivat ensiaskeleet ja alkaa höpöttämään.

Nyt edessä on tosiaan pitkä viikonloppu, ja paikallinen pekkapouta on ollut ennustuksissaan sen verran vakuuttava että ohjelmassa on auringonpalvontaa ja mahdollisesti myös talviturkin heittäminen. Lisäksi tarkoituksena on myös saada jalat liikkeelle ensi viikon juoksutapahtumaa varten, valmistautuminenhan kannattaa aloittaa hyvissä ajoin...no mutta, pääasia on joka tapauksessa rentoutuminen! Mielenkiinnolla odotetaan mitä kansallispäivää juhlistavalla Tukholmalla on tarjota uteliaalle naapurimaan edustajalle!