Portti 63 - pessimistin paras ystävä

"Moi, minä täällä. Niin, mää oon nyt vieläkin täällä lentokentällä, pitikin nyt sattua että se lento on kolme tuntia myöhässä...joo, puoli yhdeltätoista pitäis lähteä täältä Tukholmasta, että myöhäiseksi menee. Se on varmaan se myrsky...niin, joo...Ei mutta hirveen hyvin ne on tämän järjestäny, sain tällaisen ruokakupongin ja otin tuosta kuppilasta kahvin ja piirakan, mä nyt istun tässä pöydässä ja syön, ei mitään hätää...Hirveällä kiireellä kyllä lähdin ihan turhaan, mutta tosiaan hyvin ovat järjestäneet tämän...joo okei, nähään sitte Helsingissä, moimoi!"

Viereisessä pöydässä istuvan naisen kahvi tuoksuu kieltämättä hyvälle. Oma kylmä lihapulla-annokseni täyttää vatsan vain hetkeksi, mutta onneksi tiskin takana hääräävä, murteellista ruotsia puhuva ystävällinen myyjä ottaa puolen litran Åbro-pullon suoraan kylmästä jääkaapista. Lähtöselvitystiskiltä saatu sadan kruunun ruokakuponki oli jo aiemmin häilyttänyt pahimmat räyhäämishalut, ja ensipuraisu kylmästä oluesta saa minut näkemään tilanteen hyvät puolet. Kuukautta aiemmin Finnair ei vastaavassa tilanteessa vaivautunut edes tiedottamaan myöhästymisen syystä, saati tarjonnut ilmaista ateriaa. Norjalainen halpalentoyhtiö sentään kiinnittää edes jonkin verran huomiota maineenhallintaansa. Pelkästään Tukholman ja Helsingin välillä liikennöi kolme eri lentoyhtiötä, joten varaa asiakkaiden menetykselle ei juuri ole.Huuhdon viimeisetkin salaatinpalaset alas huurteisella mallasherkulla. Se on edelleen kylmää. Niin, eihän tämä nyt ole paha juttu ollenkaan.

Pari tuntia aiemmin olin rientänyt puolijuoksua toimistolta kotiin pakkaamaan viimeisetkin tavarat pitkää juhannusviikonloppua varten. Suihku viilensi hetkeksi, mutta samalla kello tikitti armottomasti: nopea pukeutuminen ja juoksukengät takaisin jalkaan: mikään ei olisi inhottavampaa kuin saapua lentokentälle myöhässä ja löytää itsensä 50 metrin pituisesta turvatarkastusjonosta.

Arlandalle saavuttuani huomasin helpotuksekseni, että aikaa jäi runsaasti ylikin. Tässähän ehtii ottaa vielä tuopillisen ennen koneeseen astumista. Mistäs portilta se lähtee...hhhmmm tuolla onkin näyttötaulu...mikäs tuo punainen tausta on tuossa lennon numeron vieressä? "Delayed until 22.30". Kaksi tuntia myöhässä. Perkele. Noh, kokemus ei ole tosiaan mitenkään uusi, joten tilanteen hiljaiseen hyväksymiseen menee vain hetki.  TeleFinlandin kortti takaisin puhelimeen ja yhteys koti-Suomeen: Älkää turhaan kiirehtikö siellä juhannusruuhkassa.

Oikeanpuoleisessa pöydässä istuva herramies haarukoi tuiman näköisenä katkarapusalaattiaan ja täyttää Aftonbladetin ristikkoa. Työmatka on selvästikin vaatinut veronsa, eikä salaattikaan taida olla ihan siitä tuoreimmasta päästä. Kumoan loput oluestani ja päätän siirtyä yläkerran pehmeille sohville. Noustessani vilkaisen uudelleen portin 63 yläpuolella olevaa näyttötaulua: myöhästymistä yritetään kuroa umpeen, mutta sen sijaan arvioitu lähtöaika on siirtynyt vielä puolella tunnilla kello 23:een. Onneksi tajusin kaikessa lähtökiireessä napata aloittamani pokkarin mukaan. Lee Child johdattaa ajatukseni hetkeksi hiljaisesta terminaalista valtameren toiselle puolen, entisen sotilaspoliisin epätoivoiseen taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kahden tunnin ja 150 sivun jälkeen havahdun mietteistäni kovaan meteliin. Punavalkoinen kone rullaa majesteettisen hitaasti kohti lähtöporttia.Ympärilläni väsyneet ja turhautuneet kanssamatkustajat keräilevät kiroillen tavaroitaan, vaikka on selvää, ettei koneeseen tulla pääsemään vielä hyvään toviin. Katselen edellisten matkustajien hidasta marssia pitkin matkustajasiltaa ja pohdin mietteliäänä, miksi kaikilla on aina niin kova kiire päästä tungeksimaan ahtaaseen koneeseen? Ja miksi ihmeessä kaikilla on aina koneen laskeuduttua aivan tulenpalava halu päästä seisomaan käytävälle tönimään muita matkustajia? Odottelen rauhassa jonon etenemistä ja kävelen viimeisten joukossa lipuntarkastukseen. Sisäinen pessimistini ei kuitenkaan anna vieläkään rauhaa, vaan jotenkin aavistan viivästyksien jatkuvan.

Pessimisti ei koskaan pety. Matkustajasiltaa kävellessäni huomaan seisovani pitkän jonon päässä koneen etuoven kohdalla. Hermostuneena ympäriinsä juoksentelevan lentoemännän mukaan etuovea ei voi jostain syystä käyttää, joten koneeseen noustaan takaovesta, ulkokautta. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen pääsen lopulta laskeutumaan portaat asvaltille, ja samalla huomaan syyn viivästykseen. Varaslähdön juhannuksen juhlintaan ottanut keski-ikäinen herrasmies istuskelee asvaltilla silmät sumeina ja verivana sääriluun kohdalla. Jyrkissä portaissa ei kannattaisi kiirehtiä. Nähtävästi terminaalin baarin antimet olivat kuitenkin rauhoittaneet lihaksia sen verran, että suuremmilta kolhuilta vältyttiin. Edelläni ihmisvirta valuu hitaasti sisään koneeseen.

Syvä henkäys raikasta ilmaa, lyhyt vilkaisu tummentuvalle taivaalle. Väsynyt mieli alkaa vähitellen rauhoittua. Vaisto sanoo, että nyt päästään viimeinkin matkaan, ja sisäinen pessimisti saa väistyä kotiinpaluun mukanaan tuoman hyvänolontunteen tieltä. Astelen rauhassa portaat ylös koneeseen. Muut matkustajat ovat jo löytäneet tiensä paikoilleen. Kävelen suoraan lippuni osoittamelle paikalle ja nukahdan saman tien.